Rengasvalinnallasi on merkitystä

Turvallisuus- ja ympäristöjohtamisen suunnannäyttäjä
Nokian Renkaiden toiminnan arvoja ovat turvallisuuden edistäminen, ympäristön kunnioittaminen, hyvinvoinnin vaaliminen ja korkean laadun varmistaminen. Vastuullisuus merkitsee turvallisia ympäristölle ystävällisiä tuotteita, alan edistyneimpiä tuotantoprosesseja sekä henkilöstön hyvinvointia ja turvallisuutta. Elinkaariajattelun mukaisesti ympäristönäkökohdat huomioidaan raaka-aineiden hankinnasta tuotesuunnitteluun ja käytöstä poistettujen renkaiden hyötykäyttöön.

Nokian Renkaiden EHSQ-johtaminen kattaa ympäristön-, henkilöstön- ja omaisuudensuojelun sekä laatujohtamisen. Tavoitteina ovat vahinkojen ennaltaehkäisy kaikilla osaalueilla ja tuotannon häiriötön toiminta. Toimintojen kehittämisessä sovelletaan parhaita käytäntöjä ja edistyneitä ratkaisuja sekä huomioidaan inhimilliset arvot taloudellisten seikkojen ohella. Ympäristönsuojelun lähtökohta on elinkaariajattelu: yhtiö kantaa vastuun toimintansa ja tuotteidensa ympäristövaikutuksista koko niiden elinkaaren ajan.

Turvallisuutta edistetään riskienhallinnan, prosessien jatkuvan kehityksen ja uusien investointien avulla. Nokian-tehdas on sertifioitu EU:n EMAS (EcoManagement and Audit Scheme) -asetuksen mukaisesti. Nokian- ja Vsevolozhskin-tehtaat on sertifioitu kansainvälisten ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardin sekä ISO 9001 -laatujärjestelmästandardin mukaisesti.

Vuonna 2009 turvallisuus- ja ympäristöjohtamisessa keskityttiin esimiestyöhön ja perehdytykseen. Nokian-tehtaassa suoritettiin osastokohtaisia riskiarviointeja, joissa käytiin mahdolliset riskit ja ennaltaehkäisevät toimenpiteet läpi työpisteittäin. Molempien tehtaiden sairauspoissaolot ja tapaturmataajuus vähenivät vuonna 2009.

Hyvää kehitystä ympäristöasioissa

Nokian Renkaat täytti ympäristölupien ehdot ja määräykset. Ympäristömittauksissa ei ilmennyt lupa-arvojen ylityksiä eikä toiminnassa merkittäviä poikkeamia. Nokian-tehtaassa kaikkien jätteiden hyötykäyttöaste oli yli 95 %. Venäjän-tehtaan jätehuollon kehittäminen jatkuu. Keskustelu- ja kierrätysmahdollisuuksien lisäämiseksi ja vulkanoimattoman kumijätteen hyödyntämiseksi on käyty paikallisen kierrätysoperaattorin kanssa.

Vuoden 2009 aikana kaikki Nokian Renkaiden sopimusvalmistajat lopettivat korkea-aromaattisten eli HA-öljyjen käytön. Omassa valmistustoiminnassaan yhtiö siirtyi käyttämään puhdistettuja, matala-aromaattisia öljyjä jo vuonna 2005.

Nokian-toimipaikassa käytettävien luokiteltujen kemikaalien osuuden laskun ja tuotannon supistumisen myötä ympäristöriskit ovat pienentyneet, minkä ansiosta TUKES muutti Nokian-toimipaikan turvallisuusluokitusta toimintaperiaateasiakirjalaitokseksi. EU:n kemikaalilainsäädännön, REACH-asetuksen mukaiset riskiarvioinnit jatkuivat yhteistyössä kemikaalitoimittajien ja -valmistajien kanssa. REACH-asetuksella tavoitellaan mahdollisimman turvallista kemikaalien käyttöä niin ympäristön kuin ihmisenkin kannalta.

Edelläkävijä nyt ja tulevaisuudessa

Turvallisuus- ja ympäristöasioiden pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta Nokian Renkaita voidaan pitää rengasalalla edelläkävijänä. Yhtiö luopui ensimmäisenä rengasvalmistajana maailmassa korkea-aromaattisten öljyjen käytöstä kumiseoksissa. Se ei käytä mitään eurooppalaisen luokittelun mukaisesti syöpävaarallisiksi tai myrkyllisiksi (T, T+) luokiteltuja kemikaaleja omassa tuotannossaan. Yhtiö on esimerkillään nopeuttanut puhdistettujen, matala-aromaattisten öljyjen käyttöä renkaiden valmistuksessa Euroopassa. Vuoden 2010 alusta lähtien EU:n alueella kiellettiin HA-öljyjä sisältävien renkaiden myynti ja tuonti.

Nokian Renkaiden valmistamat renkaat ovat käytön aikaisen turvallisuuden ja ympäristövaikutusten kannalta huipputasoa, minkä todistavat useat riippumattomat vertailututkimukset.

Nokian Renkaille viranomaisvaatimukset merkitsevät vähimmäisehtoja. Yhtiö seuraa aktiivisesti ympäristöja turvallisuussäädösten kehitystä kotimaassa, Euroopan unionissa sekä Venäjällä, ja ennakoi valmistelussa olevien säädösten vaikutuksia.

Keväällä 2010 julkaistavassa Nokian Renkaiden vuoden 2009 ympäristöselonteossa esitellään laajasti koko konsernin ympäristö- ja turvallisuusjohtamista sekä yhteiskuntavastuuasioita. Ympäristöselonteko on osa Nokian-tehtaan EMAS-sertifikaattia.

Nokian Renkaat on valmistautunut ja sitoutunut vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Yhtiö tekee parhaansa omien tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi – renkaan turvallisuudesta tinkimättä.